Kuulumisia

Taas tämä teksti alkaa samalla tavalla, kuin moni muukin aikaisempi, eli blogin kirjoitus on jäänyt taas unholaan, pahoittelen.

Tällä hetkellä meillä on yksi potilas, kun Namilta jouduttiin amputoimaan varvas tämän vuoden alkupuolella. Varvas vaivasi jo pidemmän aikaa, eikä Nami päässyt oikein kunnolla vapaana juoksemaan, kun se aina meni uudestaan ja uudestaan. Namilla oli pitkiä lepoaikoja ja remmissä oloaikaa, eikä ne vaan auttanut. Loppuen lopuksi varvas lähti sijoiltaan. Eläinlääkärissä otettiin röntgen kuvat, mutta mitään murtumia ei näkynyt. Varvas kuitenkin ell sitä kokeillessaan lähti kerran sijoiltaan, eli se ei kyllä ollut kunnossa enää se varvas. Varpaaseen laitettiin kortisonipistos ja saatiin kipulääkekuuri, sekä 4 viikkoa rauhallista remmissä oloa, jonka jälkeen sitten kontrolli ja katsotaan uudestaan mitä varpaalle tehtäisiin. Varvas kuitenkin lähti sijoiltaan tämän 4 viikon aikanä pelkällä remmilenkillä joten näin ollen kontrolliajalla päädyttiin varpaan amputaatioon.

Varpaan parantuminen on mennyt hyvin. Alkuun varvas oli tietenkin kipeänä, eikä Nami meinannut jalkaa käyttää, mutta kipulääkkeiden ja ajan kanssa sekin helpotti.  Nykysin Nami käyttää jalkaa todella hyvin, eikä se tähän mennessä ole ainakaan tuottanut mitään ongelmia. Haavakin on parantunut todella hyvin.

Nyt sitten vaan toivotaan, ettei varpaan poissaolo aiheuta jumeja tai askeleisiin mitään ongelmia. Ainakin tähän mennessä näyttää hyvältä. Toivotaan, että Nami pääsisi tämän myötä nauttimaan enemmän vapaana olosta ja juoksentelemisesta kavereiden kanssa.

Muutenpa meillä menee oikein kivasti, ootetaan niin koirat kuin omistajakin, että kesä tulisi jo! Kuvia ehkä oisi voinut olla tässä postauksessa, mutta ensi kerralla niitä sitten.

Tampereen kansainväinen koiranäyttely

Kävästiin eilen sunnuntaina Tampereella kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Ihan kiva oli päästä pitkästä aikaa näyttelyyn. Tytöt eivät ehkä olleet ihan yhtä innoissaan näyttelyreissusta "taas tätä tyhmää kehässä juoksemista", mutta esiintyivät kuitenkin yllättävän reippaasti molemmat. Molemmat olivat avoimessa luokassa, joten Namin esittäjänä toimi sen kasvattaja Anna, kiitos paljon avusta! Nami esiintyy aina niin paljon paremmin kehässä jonkun muun kanssa kuin minun.

Tuloksiin olen erittäin tyytyväinen molempien osalta. Riemu sai EH:n, juuri sen mitä lähettiin hakemaankin. Nami sitten yllätti ja pärjäsi paremmin kuin osasin odottaa. Se sai ERI:n ja sijoittui isossa 12 koiran avoimessa luokassa 2. ja sai vielä kaiken päälle SA:n.

Tässä tyttöjen arvostelut:

Riemu AVO EH

"2,5 years. Pretty bitch. Lacks substance. Foreface a little snipy for me. Could do with a more underjaw. Earset quite good. Neck is fine. Shoulders ok. A little short in loin for me. Angulation is ok. Tailset is ok. Lacks reach and drive on the move."

Nami ERI AVK2 SA

"4 years. Bite is ok. Good eye. Nice head. Earset is good. Nice neck. Well laidback shoulder. Would like a little more her in front. Topline and underline is good. Good angulation behind. Tailset is good. Quite an elegant bitch. Moves well."

Pitkästä aikaa

Otsikko kertoo tosiaan kaiken, blogi on jäänyt ihan unohduksiin. Viime päivityksestä on kulunut hävettävän kauan.

Nyt ajattelin vähän kirjotella kuulumisiamme. Meille kuuluu ihan kivaa niin koirille kuin ihmisillekin. Kovasti odotellaan kesän alkua ja lämpimiä kelejä.

On tässä vuosien aikan sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Riemu aloitti kisakauden viime kesänä käymällä 4 kisoissa. Nami ei vieläkään ole päässyt kisoihin, mutta treeneissä se on käynyt muutaman kerran ja saatiin me jopa ratakirjojen soolokoe suoritettua viime kesänä Namin osalta.

Riemu loukkaantui viime syksynä metsäreissulla aika pahasti. Siltä repesi lihas kokonaan toisesta takajalasta ja sehän sitten leikattiin ja kursittiin kasaan. Jalka on kuntoutunut aivan älyttömän hyvin ja on kestänyt kovempaakin rasitusta ilman mitään ongelmia. Joten hyvältä näyttää jalan osalta.

Jospa tää nyt riittäisi tällä kertaa ja nyt yritän kirjoitella tätä blogia vähän paremmalla menestyksellä, toivotaan, että se onnistuu.

Siitä on aikaa

Pahoittelen, ettei ole tullut päivitettyä blogia.

Sen verran voin nyt pikaisesti sanoa, että Namilla ja Riemulla kaikki on vallan mainiosti. Molemmat ovat käyneet kesällä ratatreeneissä ja tykkäsivät touhusta aivan älyttömästi. Nami on tällä hetkellä saanut nauttia vapaudesta terveenä, pitkän loukkaantumis-parantumis rumban jäliltä.

Rakkaat<3

Jatkan kunnolla blogin päivitystä myöhemmin paremmalla ajalla.

Peppi 9.9.2008-11.4.2011

"Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa en voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

Sinä tulit suoraan sydämeeni,
sinä toit lohdun murheeseeni.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.

Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.

On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin."

Kaikista pysäyttävin ja maailman kauhein tapaturma ikinä sattui huhtikuun 11. päivänä.

Peppi- se elämäni koira, rakkainparhain ystävä juoksi jänisjahdin seurauksena vihreemmille niityille.

Painajainen alkoi siitä, kun Peppi lähti jäniksen perään. Aikamme sitä huudeltuaan, se ei palannut katoamispaikalleen. Siinä vaiheessa kylmät väreet nousi iholle ja aavistin pahaa. Peppihän oli aina se ensimmäinen, joka löysi takaisin. Illan pimentyessä sitä etsittiin isoin joukoin, mutta ilman tulosta. Näköhavaintojakin tuli muutamia, mutta paikanpäälle ikinä tarpeeksi ajoissa kerenneenä oli Peppi kerennyt matkustaa jo monta monta kilometriä uuteen suuntaan. Pieni Peppi yksin niin suuressa maailmassa... Viimeisen näköhavainnon jälkeen olimme kovin avuttomia, kun ei ollut mitään tietoa mistä suunnasta osaisi edes etsiä. Sitten sain kuulla ne sanat joita en ikimaailmassakaan olisi halunnut kuulla puhelimessa soitettuani hätäkeskukseen. VR:n ilmoittamana "22.00 aikoihin Oulunkylän ja Käpylän välillä jäänyt vaalea koira junan alle..." Siinä vaiheessa romahdin ihan totaalisesti, vaikkei siitä edes tiennyt oliko se Peppi. Seuraava paikka josta osasimme etsiä oli rautatie välillä Oulunkylä-Käpylä. Emme siellä kuitenkaan mitään nähneet aitojen takaa, joten ainut vaihtoehtomme oli soittaa poliisille, että tulevat tarkistamaan aidan takaa jonne emme nähneet. Poliisit löysivät Pepin raiteelta junan alle jääneenä n. puolen yön aikaan. Siinä vaiheessa mieleni valtasi sanaton, väsynyt, täysin tyhjä, epätodellinen olotila, jota seurasi loputtomat kyyneleet.
Haluan kiittää kaikkia mahdollisia osapuolia, jotka olitte auttamassa tapahtumailtana.

Nämä vuodet jotka sain Pepin kanssa olla ja puuhata oli koirahistoriani ikimuistoisimmat. Se oli elämäni koira, jota toista ei ikinä tule kokemaan ja olisin halunut vielä jatkaa näitä vuosia monta monta eteenpäin. Pepillä oli elämässäni aivan erityinen merkityksensä. Kiitos Peppi, että olit totta hetken<3 Suuri kiitos myös kasvattajalle Piialle, joka annoit mahdollisuuden tutustua Peppiin.

Tapahtumasta on kulunut nyt kk verran ja Peppi tulee edelleen mieleeni päivittäin. Tätä kirjoittaessa ei voi muuta, kun vuodattaa kyyneleitä. Ikävä on loputon.

Peppi lopullisesti kotona<3

uutisia

Blogin kirjoittaminen on jäänyt nyt parina viimeisinä kuukausina täysin toissijaiseksi. Kevät on näyttänyt vinttikoiran omistamisen surullisen ja epämiellyttävän puolen.
Sanotaan, että jonkun verran on vienyt makua tästä touhusta, mutta se ilmeisesti kuuluu asiaan näissä tilanteissa.

Rakkaamme, parhain PikkuPeppi menehtyi 11.4.2011, vain 2 vuoden 7 kk iässä- aivan liian aikaisin. Kirjoitan tästä tarkemmin ajan kanssa.

25.4.2011 oli Namilla edessä kauan odotettu kisadebyytti whippetharrastajien järjestämissä pääsiäismaastoissa. Alkuerään laitoin sen juoksemaan kovin jännittyneenä, että mitä tuleman pitää. Lähtö tapahtui nopeasti ainakin Namin osalta, lähti vieheen perään heinät lentäen. Ensimmäiseen mutkaan asti kaikki näytti hyvältä, mutta sitten tapahtui jotain. Juoksu alkoi näyttämään varovaiselta ja himmailevalta, vähän kaverin perässä juoksemiselta. Kovin mietin mikä ihme sille tuli, kun ei missään vaiheessa ole näyttänyt välittävän parista, että miksi nyt? Eikä juokseminenkaan näyttänyt siltä kaikensa antavalta Namilta. Loppuun asti se juoksi ja jäi vieheelle niin, että sain sen sieltä hakea. Alkuerän juoksusta pisteitä tuli 218, jotka oikeuttivat sijalle 6/8 ylikorkeissa nartuissa.
Iloksemme Nami pääsi finaaliin ja toivoin, että josko se juoksu menisi paremmin. Matkalla kohti kisapeltoa Nami meni hetkeksi kolmijalkaiseksi jonka jälkeen jatkoi matkaa normaalisti. Näin ollen ajattelin tiellä olevien terävien kivien sattuneen tassuun. Lähtömme lähestyttyä aloin lämmittelemään Namia ja se tapahtui taas. Rupesin tarkkailemaan liikkeitä ja totesin, että liike ei ole enää puhdas ja koko ajan useammin oltiin kolmijalkaisia. Jokin oli siis jalassa hullusti, mutta mikä? Samantien jouduin lähtöjen tarkistajille ilmoittaa, että vedän koirani pois finaalista. Ell katsoi samantien kisapaikalla jalkaa ja nopeasti huomattiin, että vasemman takajalan sisävarvas oli turvonnut ja kosketusarka. Sieltä siis syyllinen löytyi. Todennäköisesti varvas vammautui alkuerässä, koska juokseminen oli himmailemista ensimmäisen mutkan jälkeen.
Samalla viikolla otin Namin töihin mukaan ja ortopedi katsoi varpaan. Röntgenkuvista kävi ilmi pieni irtopalanen nivelsiteen kiinnityskohdassa. Ilmeisesti nivelside on repäissyt luunpalasen irti. Tässä mennään siis remmissä 6 viikkoa ja osa ajasta tassusiteessä.
Toivotaan, että varvas paranee ilman suurempia takapakkeja. Voi siis olla niin, että nämä maastot jäivät Namin kohdalla tämän kauden ekoiksi ja vikoiksi. Kuhan saadaan varvas siihen kuntoon, että se ei tulevaisuudessa haittaa liikkumista.

Riemu on onneksi säilynyt ilman suurempia kolhuja ja vammoja! Sillä vaan on nyt kovin tylsää, kun yksikseen joutuu leikkimään ja hepuloimaan metsässä. Onneksemme se rakastaa juosta omaksi ilokseen pitkiä ralleja. Virtaa löytyy ihan älyttömästi, välillä liikaakin, kun olisi hyvä joskus osata rauhoittua. Sitä ollaankin siis välillä jouduttu ihan harjoittelemaan... Hassu pikku vintiö!
Ikäähän Riemulla on tällä hetkellä hurjat 6kk ja kyllä se koko ajan kasvaa, vaikka onkin paljonpaljon pienempi kuin sisaruksensa :D

Siskostreffit

Kävästiin eilen moikkaamassa Riemun siskoa Betteä. Siskokset löysivät heti yhteisen sävelen ja juoksivat, painivat keskenään.
Oli kyllä niin väsynyttä porukkaa reissun jälkeen, taisi olla siis hauskaa riehua siskon kanssa!

Peppikin innostui leikkimään hetken pentujen kanssa. Sen jälkeen se oli sitä mieltä, että ne ei oo yhtään kivoja ja meni sohvalle nukkumaan eikä enään reakoinnut kakaroihin. Nami oli kovinkiin mielissään leikkimässä. Nami toimi myös poliisina, kun Riemun ja Beten leikit yltyivät sen mielestä välillä liian rajuiksi.

Nami vahtii :D