torstai 24. marraskuuta 2011

Siitä on aikaa

Pahoittelen, ettei ole tullut päivitettyä blogia.

Sen verran voin nyt pikaisesti sanoa, että Namilla ja Riemulla kaikki on vallan mainiosti. Molemmat ovat käyneet kesällä ratatreeneissä ja tykkäsivät touhusta aivan älyttömästi. Nami on tällä hetkellä saanut nauttia vapaudesta terveenä, pitkän loukkaantumis-parantumis rumban jäliltä.




Rakkaat<3

Jatkan kunnolla blogin päivitystä myöhemmin paremmalla ajalla.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Peppi 9.9.2008-11.4.2011



"Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa en voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

Sinä tulit suoraan sydämeeni,
sinä toit lohdun murheeseeni.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.

Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.

On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin."


Kaikista pysäyttävin ja maailman kauhein tapaturma ikinä sattui huhtikuun 11. päivänä.

Peppi- se elämäni koira, rakkainparhain ystävä juoksi jänisjahdin seurauksena vihreemmille niityille.

Painajainen alkoi siitä, kun Peppi lähti jäniksen perään. Aikamme sitä huudeltuaan, se ei palannut katoamispaikalleen. Siinä vaiheessa kylmät väreet nousi iholle ja aavistin pahaa. Peppihän oli aina se ensimmäinen, joka löysi takaisin. Illan pimentyessä sitä etsittiin isoin joukoin, mutta ilman tulosta. Näköhavaintojakin tuli muutamia, mutta paikanpäälle ikinä tarpeeksi ajoissa kerenneenä oli Peppi kerennyt matkustaa jo monta monta kilometriä uuteen suuntaan. Pieni Peppi yksin niin suuressa maailmassa... Viimeisen näköhavainnon jälkeen olimme kovin avuttomia, kun ei ollut mitään tietoa mistä suunnasta osaisi edes etsiä. Sitten sain kuulla ne sanat joita en ikimaailmassakaan olisi halunnut kuulla puhelimessa soitettuani hätäkeskukseen. VR:n ilmoittamana "22.00 aikoihin Oulunkylän ja Käpylän välillä jäänyt vaalea koira junan alle..." Siinä vaiheessa romahdin ihan totaalisesti, vaikkei siitä edes tiennyt oliko se Peppi. Seuraava paikka josta osasimme etsiä oli rautatie välillä Oulunkylä-Käpylä. Emme siellä kuitenkaan mitään nähneet aitojen takaa, joten ainut vaihtoehtomme oli soittaa poliisille, että tulevat tarkistamaan aidan takaa jonne emme nähneet. Poliisit löysivät Pepin raiteelta junan alle jääneenä n. puolen yön aikaan. Siinä vaiheessa mieleni valtasi sanaton, väsynyt, täysin tyhjä, epätodellinen olotila, jota seurasi loputtomat kyyneleet.
Haluan kiittää kaikkia mahdollisia osapuolia, jotka olitte auttamassa tapahtumailtana.

Nämä vuodet jotka sain Pepin kanssa olla ja puuhata oli koirahistoriani ikimuistoisimmat. Se oli elämäni koira, jota toista ei ikinä tule kokemaan ja olisin halunut vielä jatkaa näitä vuosia monta monta eteenpäin. Pepillä oli elämässäni aivan erityinen merkityksensä. Kiitos Peppi, että olit totta hetken<3 Suuri kiitos myös kasvattajalle Piialle, joka annoit mahdollisuuden tutustua Peppiin.

Tapahtumasta on kulunut nyt kk verran ja Peppi tulee edelleen mieleeni päivittäin. Tätä kirjoittaessa ei voi muuta, kun vuodattaa kyyneleitä. Ikävä on loputon.


Peppi lopullisesti kotona<3

maanantai 9. toukokuuta 2011

uutisia

Blogin kirjoittaminen on jäänyt nyt parina viimeisinä kuukausina täysin toissijaiseksi. Kevät on näyttänyt vinttikoiran omistamisen surullisen ja epämiellyttävän puolen.
Sanotaan, että jonkun verran on vienyt makua tästä touhusta, mutta se ilmeisesti kuuluu asiaan näissä tilanteissa.

Rakkaamme, parhain PikkuPeppi menehtyi 11.4.2011, vain 2 vuoden 7 kk iässä- aivan liian aikaisin. Kirjoitan tästä tarkemmin ajan kanssa.

25.4.2011 oli Namilla edessä kauan odotettu kisadebyytti whippetharrastajien järjestämissä pääsiäismaastoissa. Alkuerään laitoin sen juoksemaan kovin jännittyneenä, että mitä tuleman pitää. Lähtö tapahtui nopeasti ainakin Namin osalta, lähti vieheen perään heinät lentäen. Ensimmäiseen mutkaan asti kaikki näytti hyvältä, mutta sitten tapahtui jotain. Juoksu alkoi näyttämään varovaiselta ja himmailevalta, vähän kaverin perässä juoksemiselta. Kovin mietin mikä ihme sille tuli, kun ei missään vaiheessa ole näyttänyt välittävän parista, että miksi nyt? Eikä juokseminenkaan näyttänyt siltä kaikensa antavalta Namilta. Loppuun asti se juoksi ja jäi vieheelle niin, että sain sen sieltä hakea. Alkuerän juoksusta pisteitä tuli 218, jotka oikeuttivat sijalle 6/8 ylikorkeissa nartuissa.
Iloksemme Nami pääsi finaaliin ja toivoin, että josko se juoksu menisi paremmin. Matkalla kohti kisapeltoa Nami meni hetkeksi kolmijalkaiseksi jonka jälkeen jatkoi matkaa normaalisti. Näin ollen ajattelin tiellä olevien terävien kivien sattuneen tassuun. Lähtömme lähestyttyä aloin lämmittelemään Namia ja se tapahtui taas. Rupesin tarkkailemaan liikkeitä ja totesin, että liike ei ole enää puhdas ja koko ajan useammin oltiin kolmijalkaisia. Jokin oli siis jalassa hullusti, mutta mikä? Samantien jouduin lähtöjen tarkistajille ilmoittaa, että vedän koirani pois finaalista. Ell katsoi samantien kisapaikalla jalkaa ja nopeasti huomattiin, että vasemman takajalan sisävarvas oli turvonnut ja kosketusarka. Sieltä siis syyllinen löytyi. Todennäköisesti varvas vammautui alkuerässä, koska juokseminen oli himmailemista ensimmäisen mutkan jälkeen.
Samalla viikolla otin Namin töihin mukaan ja ortopedi katsoi varpaan. Röntgenkuvista kävi ilmi pieni irtopalanen nivelsiteen kiinnityskohdassa. Ilmeisesti nivelside on repäissyt luunpalasen irti. Tässä mennään siis remmissä 6 viikkoa ja osa ajasta tassusiteessä.
Toivotaan, että varvas paranee ilman suurempia takapakkeja. Voi siis olla niin, että nämä maastot jäivät Namin kohdalla tämän kauden ekoiksi ja vikoiksi. Kuhan saadaan varvas siihen kuntoon, että se ei tulevaisuudessa haittaa liikkumista.

Riemu on onneksi säilynyt ilman suurempia kolhuja ja vammoja! Sillä vaan on nyt kovin tylsää, kun yksikseen joutuu leikkimään ja hepuloimaan metsässä. Onneksemme se rakastaa juosta omaksi ilokseen pitkiä ralleja. Virtaa löytyy ihan älyttömästi, välillä liikaakin, kun olisi hyvä joskus osata rauhoittua. Sitä ollaankin siis välillä jouduttu ihan harjoittelemaan... Hassu pikku vintiö!
Ikäähän Riemulla on tällä hetkellä hurjat 6kk ja kyllä se koko ajan kasvaa, vaikka onkin paljonpaljon pienempi kuin sisaruksensa :D


lauantai 5. maaliskuuta 2011

Siskostreffit

Kävästiin eilen moikkaamassa Riemun siskoa Betteä. Siskokset löysivät heti yhteisen sävelen ja juoksivat, painivat keskenään.
Oli kyllä niin väsynyttä porukkaa reissun jälkeen, taisi olla siis hauskaa riehua siskon kanssa!











Peppikin innostui leikkimään hetken pentujen kanssa. Sen jälkeen se oli sitä mieltä, että ne ei oo yhtään kivoja ja meni sohvalle nukkumaan eikä enään reakoinnut kakaroihin. Nami oli kovinkiin mielissään leikkimässä. Nami toimi myös poliisina, kun Riemun ja Beten leikit yltyivät sen mielestä välillä liian rajuiksi.






Nami vahtii :D

Ulkoilua

Nyt on kivasti päästy ulos koirien kanssa rallailemaan, kun kelit on lauhtunut roimasti! Riemukin jo nauttii ulkoilusta huomattavasti enemmän, kuin niillä paukkupakkasilla.











Kuvia löytyy lisää GALLERIASTA!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Riemu

Ikäähän Riemulle on kertynyt jo hurjat 13 viikkoa, joista 3 viikkoa meidän luona. Niin nopeasti on aika rientänyt- vastahan pentu meille tuli. Upeasti on Riemukin alkanut kasvamaan ja kehittymään päivä päivältä. Tykkään tytöstä todella<3


Riemu 11vko


Riemu 13vko

Me odotellaan, että nämä pakkaset lauhtuvat ja päästäisiin kunnolla tuonne metsään rälläämään ja kehittämään koordinaatiokykyä.

Pepin ja Namin kanssa ollaan käyty ulkona silloin tällöin, kun pakkasmittari ei ole näyttänyt liikaa. Tosin Pepin mielestä siinä ei ole mitään järkeä. Nami taasen pinkoo pitkin peltoja ja metsiä pakkasesta välittämättä. Sillä aikaa kun ollaan Pepin ja Namin kanssa lenkkeilemässä saa Riemu opetella yksinoloa kotona, joka on vielä harjoitusvaiheessa. Kovin mielellään ja rauhallisesti pentu jää yksin, mutta tekemisen loppuessa saattaa hieman ruveta inisemään tylsyyttään, kunnes kyllästyy ja väsähtää.

Kuvia








perjantai 4. helmikuuta 2011

Riemu

Niinhän siinä sitten kävi, että viikko takaperin lähdettiin Jyväskylään moikkaamaan Namin kasvattajaa ja pientä Riemu pentua. Kiitos Annalle yöpaikasta ja seurasta!!

Tarkoituksenahan oli mennä "vain" katsomaan pentua, joka vielä etsi omaa kotiaan pentueesta.

Kaikkihan alkoi varsinaisesti siitä, kun sain tiedon, että Riemu etsii vielä kotiaan. Mun sydämen pentu vei heti, kun näin ensimmäisen kuvan. Silloin ajattelin, että "ei, meille ei voi tulla himpetinpentua nyt". Tosiaan oltiin juuri muutettu uuteen asuntoon ja koirilla oli paljon sopeutumista kaikkeen uuteen- saati, että siihen päälle tulisi vielä pieni riehuva pentu niin ei hyvä. Aina vaan uudestaan ja uudestaan jotenkin kummasti eksyin katsomaan Riemun kuvia ja salaa ajattelin; "entäs jos se tuliski meille". Olihan kyseessä mahtava pentue, sekä kasvattaja. Monta kertaa myös mietin, että olisin niin kade jos Riemu menis jollekin muulle. hih...

Sunnuntaina 30.1. suunnattiin Teemun ja Lotan luokse tosiaan "vain" katsomaan pentua. Niinhän siinä sitten kävi, kun illalla lähdettiin ajelemaan takaisin kotia kohti niin takapenkillä kökötti whippetin pentu.

Ajomatka Jyväskylä-Espoo meni kovin kivuttomasti pennun kanssa. Alkujaan se hieman uikutteli ja ei malttanut asettua aloilleen, mutta pienen ajelun jälkeen jo simahti takin alle Namin viereen. Ensimmäiset pari päivää meni pennun osalta pitkälti nukkuessa, kun pikkanen oli kovin väsynyt muutoksista. Nyt lähipäivinä Riemu on alkanut näyttämään sitä todellista puoltaan. Millään ei malta pysyä paikoillaan- virtaa on hirmusesti, kun ei meinaa Riemu itsekkään pysyä välillä perässä. Ihanat pentuhepulit vain villiintyvät päivä päivältä :D

Riemu on ymmärtänyt ulos pissaamisen ja kakkaamisen jalon taidon. Oikeastaan päivisin sisälle tulleet vahingot voi laskea yhden käden sormilla. Yöllä tarpeet tulee luonnollisesti sisään, kun ollaan päätetty, että ei ravata ulkona- jokaisen koiran kanssa ollaan niin tehty ja on toiminut ainakin tähän mennessä.

Peppi ja Nami ovat ottannet Riemun vastaan kivasti. Varsinkin Nami on löytänyt uuden leikkikaverin. Peppi ei vielä paljoa ole leikittänyt, mutta on ollut yllättävän positiivisella mielellä pentua kohtaan. Tytöt tulevat keskenään toimeen ja näin ollen ollaan pystytty jättämään kaikki yhdessä kotiin. Ollaan näitä kuvattu ja ovat olleet ihan kiltisti, mitä nyt vähän riehuneet välillä. Riemua ollaan joka päivä pidetty pieniä aikoja yksinään kotona. Aluksi se oli kovin levotonta ja tykkäsi ulvahdella, mutta nyt alkaa sekin jo helpottamaan hiljalleen.


<3

Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni, että Riemu muutti meille. Kertakaikkiaan aivan mahtava pentu.

Pientä päivitystä

Nyt täytyy kyllä myöntää, että blogin päivitys on jäänyt ihan kokonaan taka- alalle. On ollut niin paljon kaikenlaista menoa ja meininkiä, että ei vain ole jaksanut/muistanut päivittää.

Meille tuli eteen suuri muutos vuoden vaihteessa, kun pakattiin tavarat ja muutettiin Espooseen koko porukka. Varsinkin koirille tämä oli suuri muutos, kun uusi kaupunki, asunto ja uudet kujeet. Alkujaan mietin, että mahtaakohan miten tottua kaikkeen uuteen. Näin kk verran täällä viihtyneenä voin todeta, että Peppi ja Nami ovat ottaneet aivan ällistyttävän rennosti muutokset.

Muutenhan me ollaan eletty normaalia lepokautta ja odotetaan jo kuumeisesti kesän touhuja.