"Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa en voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.
Sinä tulit suoraan sydämeeni,
sinä toit lohdun murheeseeni.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin."
Kaikista pysäyttävin ja maailman kauhein tapaturma ikinä sattui huhtikuun 11. päivänä.
Peppi- se elämäni koira, rakkainparhain ystävä juoksi jänisjahdin seurauksena vihreemmille niityille.
Painajainen alkoi siitä, kun Peppi lähti jäniksen perään. Aikamme sitä huudeltuaan, se ei palannut katoamispaikalleen. Siinä vaiheessa kylmät väreet nousi iholle ja aavistin pahaa. Peppihän oli aina se ensimmäinen, joka löysi takaisin. Illan pimentyessä sitä etsittiin isoin joukoin, mutta ilman tulosta. Näköhavaintojakin tuli muutamia, mutta paikanpäälle ikinä tarpeeksi ajoissa kerenneenä oli Peppi kerennyt matkustaa jo monta monta kilometriä uuteen suuntaan. Pieni Peppi yksin niin suuressa maailmassa... Viimeisen näköhavainnon jälkeen olimme kovin avuttomia, kun ei ollut mitään tietoa mistä suunnasta osaisi edes etsiä. Sitten sain kuulla ne sanat joita en ikimaailmassakaan olisi halunnut kuulla puhelimessa soitettuani hätäkeskukseen. VR:n ilmoittamana "22.00 aikoihin Oulunkylän ja Käpylän välillä jäänyt vaalea koira junan alle..." Siinä vaiheessa romahdin ihan totaalisesti, vaikkei siitä edes tiennyt oliko se Peppi. Seuraava paikka josta osasimme etsiä oli rautatie välillä Oulunkylä-Käpylä. Emme siellä kuitenkaan mitään nähneet aitojen takaa, joten ainut vaihtoehtomme oli soittaa poliisille, että tulevat tarkistamaan aidan takaa jonne emme nähneet. Poliisit löysivät Pepin raiteelta junan alle jääneenä n. puolen yön aikaan. Siinä vaiheessa mieleni valtasi sanaton, väsynyt, täysin tyhjä, epätodellinen olotila, jota seurasi loputtomat kyyneleet.
Haluan kiittää kaikkia mahdollisia osapuolia, jotka olitte auttamassa tapahtumailtana.
Nämä vuodet jotka sain Pepin kanssa olla ja puuhata oli koirahistoriani ikimuistoisimmat. Se oli elämäni koira, jota toista ei ikinä tule kokemaan ja olisin halunut vielä jatkaa näitä vuosia monta monta eteenpäin. Pepillä oli elämässäni aivan erityinen merkityksensä. Kiitos Peppi, että olit totta hetken<3 Suuri kiitos myös kasvattajalle Piialle, joka annoit mahdollisuuden tutustua Peppiin.
Peppi lopullisesti kotona<3
Peppi- se elämäni koira, rakkainparhain ystävä juoksi jänisjahdin seurauksena vihreemmille niityille.
Painajainen alkoi siitä, kun Peppi lähti jäniksen perään. Aikamme sitä huudeltuaan, se ei palannut katoamispaikalleen. Siinä vaiheessa kylmät väreet nousi iholle ja aavistin pahaa. Peppihän oli aina se ensimmäinen, joka löysi takaisin. Illan pimentyessä sitä etsittiin isoin joukoin, mutta ilman tulosta. Näköhavaintojakin tuli muutamia, mutta paikanpäälle ikinä tarpeeksi ajoissa kerenneenä oli Peppi kerennyt matkustaa jo monta monta kilometriä uuteen suuntaan. Pieni Peppi yksin niin suuressa maailmassa... Viimeisen näköhavainnon jälkeen olimme kovin avuttomia, kun ei ollut mitään tietoa mistä suunnasta osaisi edes etsiä. Sitten sain kuulla ne sanat joita en ikimaailmassakaan olisi halunnut kuulla puhelimessa soitettuani hätäkeskukseen. VR:n ilmoittamana "22.00 aikoihin Oulunkylän ja Käpylän välillä jäänyt vaalea koira junan alle..." Siinä vaiheessa romahdin ihan totaalisesti, vaikkei siitä edes tiennyt oliko se Peppi. Seuraava paikka josta osasimme etsiä oli rautatie välillä Oulunkylä-Käpylä. Emme siellä kuitenkaan mitään nähneet aitojen takaa, joten ainut vaihtoehtomme oli soittaa poliisille, että tulevat tarkistamaan aidan takaa jonne emme nähneet. Poliisit löysivät Pepin raiteelta junan alle jääneenä n. puolen yön aikaan. Siinä vaiheessa mieleni valtasi sanaton, väsynyt, täysin tyhjä, epätodellinen olotila, jota seurasi loputtomat kyyneleet.
Haluan kiittää kaikkia mahdollisia osapuolia, jotka olitte auttamassa tapahtumailtana.
Nämä vuodet jotka sain Pepin kanssa olla ja puuhata oli koirahistoriani ikimuistoisimmat. Se oli elämäni koira, jota toista ei ikinä tule kokemaan ja olisin halunut vielä jatkaa näitä vuosia monta monta eteenpäin. Pepillä oli elämässäni aivan erityinen merkityksensä. Kiitos Peppi, että olit totta hetken<3 Suuri kiitos myös kasvattajalle Piialle, joka annoit mahdollisuuden tutustua Peppiin.
Tapahtumasta on kulunut nyt kk verran ja Peppi tulee edelleen mieleeni päivittäin. Tätä kirjoittaessa ei voi muuta, kun vuodattaa kyyneleitä. Ikävä on loputon.
Peppi lopullisesti kotona<3
1 kommentti:
olipa ihana ja koskettava teksti. Ei voinut välttyä kyyneliltä. <3
Lähetä kommentti