maanantai 9. toukokuuta 2011

uutisia

Blogin kirjoittaminen on jäänyt nyt parina viimeisinä kuukausina täysin toissijaiseksi. Kevät on näyttänyt vinttikoiran omistamisen surullisen ja epämiellyttävän puolen.
Sanotaan, että jonkun verran on vienyt makua tästä touhusta, mutta se ilmeisesti kuuluu asiaan näissä tilanteissa.

Rakkaamme, parhain PikkuPeppi menehtyi 11.4.2011, vain 2 vuoden 7 kk iässä- aivan liian aikaisin. Kirjoitan tästä tarkemmin ajan kanssa.

25.4.2011 oli Namilla edessä kauan odotettu kisadebyytti whippetharrastajien järjestämissä pääsiäismaastoissa. Alkuerään laitoin sen juoksemaan kovin jännittyneenä, että mitä tuleman pitää. Lähtö tapahtui nopeasti ainakin Namin osalta, lähti vieheen perään heinät lentäen. Ensimmäiseen mutkaan asti kaikki näytti hyvältä, mutta sitten tapahtui jotain. Juoksu alkoi näyttämään varovaiselta ja himmailevalta, vähän kaverin perässä juoksemiselta. Kovin mietin mikä ihme sille tuli, kun ei missään vaiheessa ole näyttänyt välittävän parista, että miksi nyt? Eikä juokseminenkaan näyttänyt siltä kaikensa antavalta Namilta. Loppuun asti se juoksi ja jäi vieheelle niin, että sain sen sieltä hakea. Alkuerän juoksusta pisteitä tuli 218, jotka oikeuttivat sijalle 6/8 ylikorkeissa nartuissa.
Iloksemme Nami pääsi finaaliin ja toivoin, että josko se juoksu menisi paremmin. Matkalla kohti kisapeltoa Nami meni hetkeksi kolmijalkaiseksi jonka jälkeen jatkoi matkaa normaalisti. Näin ollen ajattelin tiellä olevien terävien kivien sattuneen tassuun. Lähtömme lähestyttyä aloin lämmittelemään Namia ja se tapahtui taas. Rupesin tarkkailemaan liikkeitä ja totesin, että liike ei ole enää puhdas ja koko ajan useammin oltiin kolmijalkaisia. Jokin oli siis jalassa hullusti, mutta mikä? Samantien jouduin lähtöjen tarkistajille ilmoittaa, että vedän koirani pois finaalista. Ell katsoi samantien kisapaikalla jalkaa ja nopeasti huomattiin, että vasemman takajalan sisävarvas oli turvonnut ja kosketusarka. Sieltä siis syyllinen löytyi. Todennäköisesti varvas vammautui alkuerässä, koska juokseminen oli himmailemista ensimmäisen mutkan jälkeen.
Samalla viikolla otin Namin töihin mukaan ja ortopedi katsoi varpaan. Röntgenkuvista kävi ilmi pieni irtopalanen nivelsiteen kiinnityskohdassa. Ilmeisesti nivelside on repäissyt luunpalasen irti. Tässä mennään siis remmissä 6 viikkoa ja osa ajasta tassusiteessä.
Toivotaan, että varvas paranee ilman suurempia takapakkeja. Voi siis olla niin, että nämä maastot jäivät Namin kohdalla tämän kauden ekoiksi ja vikoiksi. Kuhan saadaan varvas siihen kuntoon, että se ei tulevaisuudessa haittaa liikkumista.

Riemu on onneksi säilynyt ilman suurempia kolhuja ja vammoja! Sillä vaan on nyt kovin tylsää, kun yksikseen joutuu leikkimään ja hepuloimaan metsässä. Onneksemme se rakastaa juosta omaksi ilokseen pitkiä ralleja. Virtaa löytyy ihan älyttömästi, välillä liikaakin, kun olisi hyvä joskus osata rauhoittua. Sitä ollaankin siis välillä jouduttu ihan harjoittelemaan... Hassu pikku vintiö!
Ikäähän Riemulla on tällä hetkellä hurjat 6kk ja kyllä se koko ajan kasvaa, vaikka onkin paljonpaljon pienempi kuin sisaruksensa :D


2 kommenttia:

Anna ja ohuet kirjoitti...

Voi kun teitä koetellaan niin kovasti koirien osalta :(. En voi muuta kun toivottaa taas kovasti jaksamista..

Anna ja ohuet kirjoitti...

Voi itku kun teitä koetellaan nyt joka suunnalta :( , haleja!