tiistai 19. lokakuuta 2010

Hailuoto

Perjantaina pakkasimme auton ja suuntasimme kohti Hailuotoa. Jossa tarkoituksena oli päättää tämä kisakausi näissä aivan upeissa maisemissa.


Paikanpäältä meille oli varattuna mökki koko viikonlopuksi rannan tuntumasta, joka oli aivan kisaradan vieressä. Seurueeseemme kuului minun, Joonaksen ja Pepin lisäksi Suvi Bean(Pikkunokan Bedazzled) kanssa, sekä Elina Rosien(Gaselle's Bed Of Roses) kanssa.

Peppi, Rosie, Bea. Kuva: Elina Asikainen

Lauantai päivä meillä oli hyvin aikaa tutustua kisa-alueeseen ja seurata muiden rotujen kisoja. Mikäs siinä oli katsellessa, kun eri vinttikoirarodut toisensa jälkeen juoksivat pitkin hiekkarantaa vieheen perässä. Sääkin sattui olemaan mitä upein- aurinkoinen.

Sunnuntaina oli whippettien vuoro kisata tällä upealla hiekkarannalla, joka oli kovin pienentynyt meriveden noustessa tuulen voimasta yöllä. Näin ollen jännitimme kaikki, että minkälaisen radan ratamestari mahtaa saada aikaseksi, kun tilaa oli huomattavasti vähemmän. Rata oli kuitenkin oikein onnistunut niissä puitteissa. Seurueemme kaikki 3 narttua kisasivat normikokoisissa nartuissa. Kaikilla meni aivan mahtavasti niin alkuerät, kuin finaalitkin. 6 parhaan joukosta löytyy kaikki ja jokainen yli 500 pistein. Huikeeta!

Pepin kisaamisesta olin alkujaan hieman jännittynyt ja epäluottavainen. Olihan siltä vajaa kk sitten loppunut ensimmäiset juoksut ja tietenkin ilma vaikutti osaltaan tähän jännitykseen- mahtaako se juosta siellä kovassa tuulen tuiverruksessa. Peppi kuitenkin heitti nämä kaikki luulot kaivoon heti alkuerä juoksullaan, josta pisteitä tuli 250, joka oikeutti jaetulle sijalle 5/17 alkuerien jälkeen. Mikä mahtavinta Peppi teki sen minkä eteen ollaan tehty koko kesä ihan älyttömästi töitä: Kävi vieheeseen kiinni, tapporavisti ja jäi vahtimaan sitä. Treeni ei ole siis mennyt hukkaan ja taisi kiima tuoda pikku prinsessallekin lisää itseluottamusta. Meinas siinä omistajalle onnentippa tulla linssiin juostessa vieheelle hakemaan Peppiä. Tästä oli siis hyvä lähteä finaaliin, jossa parina oli jälleen leikki- ja matkakaverimme Bea. Tytöt juoksivat finaalissa todella upeasti, josta irtosi pisteitä Pepille 254. Loppusijoituksemme oli siis 6/17 omien ennätyspisteiden 504 kera.

Peppi. Kuva: Elina Asikainen

Tähän on hyvä päättää tämä tasaisesti onnistunut kisakausi ja suunnata talvilevolle, sekä kohti ensi kautta.

Ei kommentteja: