torstai 2. syyskuuta 2010

SMM-10

Pari viikkoa takaperin kävästiin viikonloppureissulla Jyväskylässä. Matkan tarkoituksena oli Suomen maastomestaruus kisat Jyväskylän Vesangassa. Mukana menossa oli Peppi ja Nami, sekä Suvi koiriensa Bean ja Unin kera. Yövyimme Lotan ja Teemun luona, kiitos vielä yöpymismahdollisuudesta!
Samaisella reissulla saimme myös virallisen mitan Namille. Mitta oli niinkin huikeat kuin 50,1 cm. Aavistuksia siitä oli, että isohan tuo Nami on, mutta noin isoa en olisi itsekkään osannut odottaa. Kiitos paljon mittauksesta Lotalle ja Ninalle.

Itseasiaan, eli sunnuntaina 22.8.2010 oli vipukoiden vuoro juosta kilpaa maastomestaruudesta. Arvonnassa Pepille sattui pariksi My Camelot RN Passion. Peppi ja Ruuvi olivat päivän ensimmäinen whippet lähtö, jonka takia hieman jänskätti, että minkälainen rata on vipukoille. Molemmat tuli ehjinä maaliin ja pari oli kivan tasainen. Pisteitä tuli alkueristä Pepille 214, jolla oli 2 muun koiran kanssa jaetulla sijalla 7/16. Finaaliin siis mentiin ja parina oli sama pari kuin alkuerissäkin, eli Ruuvi. Finaalijuoksu jännitti myös jonkin verran, nimittäin moni vipukka heitti kuperkeikkaa ja monen juoksu loppui jo ensimmäisen mutkan jälkeen. Juoksu meni kuitenkin Pepin osalta yllätyksellisen hienosti vaativalla radalla ja pisteitä tuli 235, joka oikeutti lopputuloksissa sijalle 6/15 pistein 449.

Alla kuvia kisoista, joista kiitos ja kopioimisoikeudet kuuluvat Irene Vinhalle.

Alkuerä:




My Camelot RN Passion, Ruuvi (sininen) ja Peppi (punainen).



















Finaali:




My Camelot RN Passion, Ruuvi (sininen) ja Peppi (punainen).

















Palkintojenjaossa otettiin jokaisesta rodusta kuva, jossa oli sarjansa 6 parasta. Alla kuvassa normikokoisten whippet narttujen 6 parasta. Kuva: Farkkukerho.


Peppi 6. sija

Ei kommentteja: